Kirkkokonsertti

ma 2.4. kello 18.00

Kirkkokonsertti Juuan kirkko

Markku Uhlbäck

Kaksinkertainen tangoprinssi vuosimallia 2016 ja 2017, Markku Uhlbäck, tulee toisena pääsiäispäivänä konsertoimaan Juuan kirkkoon taiturimaisen pianistin Ari Satomaan kanssa. Uhlbäck on syntynyt Kuhmossa ja työskentelee nykyisin luokanopettajana Kuopiossa. Hänen vahvuuksiaan esiintyjänä ovat valloittava hymy, suuret tunteet, syvät tulkinnat, monipuolisen musiikin esittäminen, aitous, sympaattisuus ja vilpittömyys. Näillä eväillä hän sulattaa kaiken ikäisten kuulijoiden sydämet. Hänen konserttiaan on tunnelmaltaan kuvailtu herkäksi, koskettavaksi ja pysäyttäväksi, matkaksi muistoihin. Konsertissa kuullaan lapsuuden rakastetuimpia virsiä, riparilauluja sekä hengellisvaikutteisia kotimaamme arvokkuudesta kertovia lauluja, ylipäätään lauluja Uhlbäckin lapsuudesta ja nuoruudesta. Ohjelmaan sisältyvät esimerkiksi seuraavat laulut: Herra kädelläsi, Saviruukku, Hän on pyyhkivä kaikki kyyneleet, Kirkossa ja Tulkoon valtakuntasi. Konsertin kesto on noin 1 h 15 min, ja ohjelman hinta on 10 euroa.


Vs kanttori
Kokkokalliontie 3
83900 JUUKA

Kanttori Paula Korvan virkavapaan sijainen 31.12.2018 saakka.

Katso myös

su 9.12. klo 18.00

Juuan kirkko

Kirkkokonsertti

Joensuun Mieslaulajat