Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Yhteisvastuulla 2023 sovitellaan ja ratkaistaan nuorten väkivaltaa ja konflikteja.
Älä odota. Lahjoita.
Suomessa alle 18-vuotiaiden väkivaltarikollisuus on lisääntynyt huomattavasti vuosina 2015-2021. Hälyttävin kasvu on 12-14- vuotiaiden ikäluokassa. Vuonna 2021 kouluväkivaltaa koki viikottain Suomessa 39 000 lasta. Väkivalta näkyy myös vapaa-ajalla. Entistä useammat väkivallanteot kuvataan tai videoidaan sosiaalisessa mediassa jaettavaksi.
Lasten ja nuorten väkivallassa uhreja ovat kaikki: kiusattu ja kiusaaja, tekijä ja uhri, koulu ja koti, lapsi ja vanhempi. Sekä tekijä että uhri tarvitsevat apua.
Katkaistaan väkivallan kierre
Me aikuiset voimme olla vaikuttamassa siihen, että väkivaltatilanteisiin tartutaan. Asianmukaisella, mahdollisimman varhaisella tuella voidaan päästä kiinni teon taustoihin, auttaa ja jopa katkaista väkivallan kierre. Tällaista ammatillista tukea Aseman Lapset ry laajentaa nyt Yhteisvastuukeräyksen 2023 tuotolla.
Kriisialueiden nuoret kouluun
Ilmastokriisi syventää köyhyyttä, lisää konflikteja ja aiheuttaa koulupudokkuutta maailman katastrofialueilla. Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahasto tukee Yhteisvastuu-keräyksen varoilla kriisialueiden lasten ja nuorten kouluun paluuta ja koulussa pysymistä. Koulutus takaa nuorille paremmat mahdollisuudet toimeentuloon ja rauhan edistämiseen.
Osallistu Yhteisvastuukeräykseen! Lahjoituksellasi puututaan kouluväkivaltaan ja muuhun nuorten väkivaltaan, sovitellaan konflikteja sekä autetaan nuoria maailman kriisialueilla.
Alla olevan lahjoituspainikkeella ohjaavan lahjoituksen sijasta voit käyttää myös jotakin seuraavista lahjoitustavoista:
1. Seurakuntamme verkkolahjoitusosoite: yhteisvastuu.fi/juuka
2. Voit lahjoittaa myös pankin kautta. Lisäämällä lahjoitukseen seurakuntamme viitenumeron kartutat omaan seurakuntaamme jäävää Yhteisvastuu-tuottoa.
Viite: 306115
Aktia FI82 4055 0010 4148 41
Nordea FI16 2089 1800 0067 75
Pohjola-Pankki FI14 5000 0120 2362 28
Valtakunnalliset keräysnumerot (eivät kerrytä oman srk:n osuutta)
MobilePay- lahjoitusnumero: 85050
Siirto- lahjoitusnumero 0407009902
Tekstiviestilahjoitus numeroon: 16588
APU20(lahjoituksesi 20€)
APU30 (lahjoituksesi 30€)
Ryhdy kuukausi- tai merkkipäivälahjoittajaksi osoitteessa https://www.yhteisvastuu.fi/
LÄMMIN KIITOS AVUSTASI!
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä